Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luokittelematon

Lapsen kenkien suureneminen

25.02.2011, saaruska

Auringon paistaessa on vaikea olla apea. Olen aina ollut sitä mieltä että mut on tehty elämään vain aurinkoisina päivinä. Huomaan auringon paistaessa ja valoisuuden lisääntyessä herääväni eloon. Energiapiikki on mahtava.

Aiemmin kevät surina keskittyi kodin kunnostukseen ja haaveiluun. Nyt se siirtyi työpaikalle, tein tämän vuoden ensimmäisen kevätsiivouksen töissä. Ja se tunne oli yhtä hieno kuin kotona tehdessä. Samoin huomaan työmatkan olevan vähemmän rasittava kun töihin tultaessa on jo valoisaa ja samoin kotiin päästessä.

Sama vaikutus tässä vuoden ajassa tuntuu olevan lapsiin. He ovat jotenkin huolettomampia ja energisempiä. Toki ainahan sitä energiaa riittää, mutta tämä on erilaista.

Nyt olen viime päivinä tehnyt huomioita esikoisesta. Osittain olen hämilläni (luulin että tämä menee ohi lapsen ensimmäisien elinvuosien jälkeen) ja sanaton. Esikoiseni on kasvamassa isoksi. Pieniä esimerkkejä tästä isosta pienestäni.

Lahjat:

Ennen lahjojen piti olla jokin lelu, ehdottomasti. Muut oli mälsiä. Nyt hän sai nimipäivälahjaksi viherkasvin, eikä mitä tahansa rehua, vaan lihansyöjäkasvin (eihän pojalle voi ostaa mitään perus kukkaa). Ja poikani oli onnellinen ja hyvin innostunut kasvista. Hiukan taisi kasvi olla pelottava, koska isoveljenä hän varoitteli pikkuveljeään tärkeällä äänellä: ”Älä sitten laita sormiasi tonne, koska se voi syödä ne!” Pikkuveli katseli ihmeissään kasvia ja taisi häntä hiukan pelottaa tuo vaarallinen viherkasvi.

Vaatteet:

Enään ei käy perus lastenvaatteet. Vaatteiden pitää olla yksinkertaisen tyylikkäitä ja hillittyjä. Niissä pitää olla ideaa (kuten pelkistetty hirviön naama, tai sopusuhtaiset raidat) ja niiden pitää käydä muiden vaatteiden kanssa. Ja pojalleni ei käy vaaleat värit, tummia niiden pitää olla ja vastapainoksi kirkkaita värejä. Maanläheiset eivät käy. Vaatekatalogia selatessamme suosikit olivat perus t-paidat, tummat housut, ruudulliset shortsit ja muutama hirviönaamainen t-paita. Trendikkäät kaulahuivit voin unohtaa ja tilalle kävi kuitenkin converse tyyliset lenkkarit. Toki äidin ja pojan maku meni yks yhteen, joten helppo homma. Pitää vain unohtaa pikkupoikamaisuus ja trendikkyys ja suuret kuviot.

Kotityöt:

Ennen innokkuutta löytyi vain kodinkoneiden start-napin painallukseen. Nyt pöydän kattaminen, oma-aloitteisesti, on mukava pikku homma. Samoin vaatteiden viikkaus, sängynpetaus, pyykkien ripustus, imurointi ja pölyjen pyyhintä. Kaikki ne ovat pojan mielestä hommia mitkä on mukavia tehdä ja auttamisen halu on suuri. Useimmiten en edes ehdi pyytämään apua vaan selkäni takana seisoo avulias nuorimies auttavan käsiparin kanssa.

Kodin ulkopuolinen toiminta:

Aina niin innokas kotoa poistuja on muuttunut kotihiireksi. Hän mieluummin valitsee kauppareissun sijaan kotona leikkimisen. Silloin kuulemma saa olla rauhassa. Tai jos johonkin on lähdettävä niin mieluiten paikan pitää olla sellainen jossa on kiva olla tai vastaavasti ravintola. Pikaruokala ei tule enään ensimmäisenä vaihtoehtona jos ruuasta puhutaan. Eilen hän halusi kunnon ravintolaan syömään, pankkitilin vuoksi päädyimme ABC:lle. Sielläkään poika ei valinnut hampurilaista, hän halusi kanaa. Salaattitiskillä hän keskusteli kanssani ja kommentoi veljensä ruokamieltymyksiä näin: ”Äiti, on kyllä hienoa saada oikeaa ruokaa. Mä en ymmärrä miksi veikka haluaa aina tuollaista huonoa ruokaa. Se ei ole hyvää eikä ainakaan terveellistä.” Ja hyvässä yhteisymmärryksessä söimme kanapihvimme ja yllätyin että poikani söi koko annoksen, jälkiruokaa myöten.

Keskustelu:

Ennen keskustelu oli pintapuolista, toistoa tutuista aiheista ja miksi-kysymyksiä. Nyt olemme päässeet syvällisempiin keskusteluihin. Ja vastapainoksi mukaan on tullut small talk. On outoa huomata vastaavansa kysymyksiin ”Miten työpäiväsi meni?” tai ”Millainen keli huomenna on?”. Samalla itse kysyn lapselta hänen hoitopäivästään ja arkipäiväisistä asioista. Ja saan vastauksia jotka ovat kaikenkattavia lyhykäisyydessään (”kiitos, päivä meni hyvin. Onpa siellä kylmä, toivottavasti huomenna päästään jo ulos.”) Samalla huomasin että sanallinen huumori alkaa nostamaan päätänsä. Lapseni oli päiväkodissa keksinyt kavereidensa kanssa vitsejä. Ei ne kovin hauskoja ollut aikuisen mielestä, mutta se oivaltamisen ilon huomaaminen toi hymyn itselle huulille.

Tulevaisuuden ajattelu:

Aiemmin tulevaisuus oli minuutin päästä tai korkeintaa illalla. Nyt tulevaisuutta mietitään kunnolla. Pohdintoja tulevan vuoden tapahtumista. Ja suurista asioista. Nämä suuret ovat onneksi vielä pieniä. Niihin kuuluu esikouluun meno ja miten siellä saa aamupalan. Tai miten syntymäpäivälahjat saadaan etelään hänelle ja koska olisi paras aika juhlia syntymäpäiviä, ennen matkaa vai sen jälkeen. Tai tuleva joulu, tuleeko joulupukki tänä vuonna käymään, vai taasko se jättää lahjat kuusen alle saunareissun aikana. Ei tulevaisuus keskustelu kovin pitkälle ulotu, mutta alkuhan tuokin.

Vaikka näistä kaikista voi saada sen kuvan, että poikaparka joutuu olemaan ”aikuinen”, näin ei ole. Sama pieni ihminen hän on, sellainen joka käpertyy iltaisin kainaloon tai haluaa ruokapöydässä että hänen särkeviä jalkojaan hierotaan. Tai kerrotaan kuinka rakas hän on ja välillä saa jopa sanoa äidin pieneksi kullaksi. Ja samanlailla puhallus kipeään kohtaan parantaa ja sarjakuvalaastarin kanssa ainakin pikku kolhut paranet supernopsaan. Ja vaikka ajatukset välillä lapsellani ovat ison lapsen ajatuksia on hän silti se pieni ja herkkä lapsi joka onneksi katselee maailmaa lapsen silmin. Iloisena ja energisenä veijarina joka on kiinnostunut kaikesta.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *