Kaikki ovat varmasti kuulleet sanat ”siinä iässä”. Jep, minäkin olen kuullut, ensimmäisiä kertoja kuulin kun olin itse siinä iässä, nykyään kuulen tätä lapsista puhuttaessa. Ne ovat aina ”siinä iässä”.
Esikoisen uhmaikää en muista tarkkaan, se taisi mennä siinä samassa hulinassa kun juniori syntyi ja hänen vauva-aikana. Toki muistan että olen puhunut sitä että esikoinen on vaikea ja tappelee kaikesta. Mutta oliko se normaali uhmaikä vai luonteeseen kuuluvaa tahtojen taistelua. Molempia luulisin.
Juniorin uhmaiän voin surukseni todeta alkaneen. Lapsi ei ole oppikirjamallia: Tahdon, En Tahdo! Ei, hän ei vänkää tahtoasioista. Hän Määrää! Kaikkia ja kaikesta. Ja suuttuu pienimmästäkin.
Muutama päivä sitten koimme raivonpurkauksen aiheesta ”Ruuan väheneminen lautaselta!” Hänen mielestään ruoka on outoa koska se ei vähene lautaselta tarpeeksi nopeaan. Ja syyhän ei ollut haarukan toisessa päässä, vaan siinä että ruokaa on yksinkertaisesti liikaa lautasella. Ah, kuinka loogista. Eilen aamulla saimme kuulla näsäviisaita kommentteja keittiöstä. Juniori istui siellä ja söi ylhäässä yksinäisyydessään, esikoinen käväisi keittiön ovella ja samantien kuului käsky: ”Muista antaa mulle ruokarauha!” Hetkeä myöhemmin menin hakemaan kahvia, ja sama juttu, tosin kiukkusemmin ”Anna mulle nyt ruokarauha!” Otin kahvin sitten hetkeä myöhemmin.
Samoin juniori vaatii hiljaisuutta. Hän ei voi keskittyä koheltamiseensa jos joku puhuu. Sillä ei ole merkitystä, että muistutamme häntä myös tästä metelistä. Hänellä on oikeus (omasta mielestään) pitää mekkalaa jos joku muu puhuu tai pyytää laskemaan tasaista volyymiä pienemmälle. Hänhän on vasta pieni poika.
Ruokailu on totaalista fiaskoa. Poikahan ei todellakaan voi syödä mitään mikä voisi muistuttaa kasviksia tai vihanneksia. Mausteita ei saa näkyä, eikä yrttejä. Usein meillä on ruokia missä on tomaattia, ja tietenkään sankari ei voi missään nimessä koskeakkaan tomaattiin. Kun taas kerran oli pastakastiketta jossa oli epäilyttävästi pieni nokare tomaattia niin poika katsoi minua ja selosti: ”Äiti, mä aion pysyä päätöksessäni. Mä en syö tomaattia, olen maistanut enkä pidä siitä!” Okei, homma selvä. Kerroin samalla että ketsuppi tehdään tomaateista, ja tähän sain vastaukseksi epäuskoisen katseen ja kommentin: ”Ei tehdä, sehän tehdään ketsupista. Joten siinä ei ole tomaattia!” Mitäpä siihen sitten lisäämään.
Vaatteet ovat myös ongelma, joko pitää olla se samainen likainen paita tai sitten puhtaitakin viedään pyykkikoriin. Sukkia vaihdetaan muutaman minuutin välein ja useimmiten kuskataan parittomana pyykkiin. Ja vaatteiden pukeminen ei tuota ongelmia vaan lähinnä riisuminen kiireessä. Joka päivä saamme hoitopäivän jälkeen riidan aikaiseksi siitä, että ulkovaatteita ei saada tarpeeksi ripeästi pois päältä. Eikä apua voi tietenkään pyytää.
Ja pahimpana koen ainaisen tappelun veljesten välillä. Milloin ärsyttää isompi pienempää tai päinvastoin. Tosin, pienempi kantelee herkemmin. Eli lähestulkoon joka minuutti. Ja ikinähän hänessä ei ole vikaa, ei vaikka veljensä olisi leikkinyt tunnin jollakin, jos juniori haluaa ärsyttää hän aloittaa hivuttautumalla toisen leikin viereen. Sen jälkeen juniorin oma lelu eksyy veljen leikkeihin (eli se tungetaan esim. autoleikin keskelle niin että toisen on mahdotonta leikkiä). Tämän jälkeen kun isoveli kiltisti siirtää lelun pois, alkaa kamala huuto: ”Äiti!! Toi otti mun lelun ja kiusaa mua!” Ja jos menet komentamaan pienempää tulemaan leikistä pois syntyy sota. Ja raivokohtaus. Ja siitä kun komentaa niin kuinka lohduttomaksi pieni voi mennäkkään. Lopputuloksena tästä episodista on se, että alkaa itse pohtimaan omaa käytöstään. Ja kaikenkukkuraksi saa potea huonoa omaatuntoa siitä, että on komentanut. Ja sylissä istuu nyyhkyttävä pieni uhmailija joka kulmien alta kurkkailee äitiä ja ajatus mikä on satavarmasti pienen miehen päässä on: ”sain tahtoni läpi, pääsin syliin ja hetkeen minua ei voida komentaa, vaan saan itse määrätä!”
Ja iltaisin nukahtaessani voin todeta, että kasvatuskirjoissa ei ole omaa kohtaa manipuloiville ipanoille ja vinkkejä näiden virheiden välttelyyn. No, enpä taida hetkeen lukea yhtäkään opasta, näin en saa enempää huonoa omaatuntoa kasvattajana. Tieto tuppaa lisäämään tuskaa 🙂