Formula 1 VPN-Suomi

Luokittelematon

Jouluntaikaa??

20.12.2010, saaruska

No niin, se on kohta täällä. Tämä on sitä aikaa kun voin hokea toistuvasti lapsille ”Olkaa kiltisti, tontut on liikkeellä!” Ja toivoa että toiveeni kuultaisiin. Noh, olen ehkä liian vanha uskoakseni Joulupukkiin ja pieniin parrakkaisiin olentoihin. Mutta silti sitkeästi toivon että juuri Tänä Vuonna toiveeni toteutuisi.

Joulua pitää laittaa ja tehdä, ei se fiilis tule katselemalla tavallista ikkunaa ja olohuoneen pöytää jossa on sulassa sovussa kaukosäätimien, kahviläikkien, örkkifiguurien armeija hautautuneena keksinmuruihin. Eih, jouluna kaikki on kaunista. Lapset ovat kiltisti ja syövät kinkkua sekä muita joulupöydän antimia iloiten ja napisematta, kaikki tavarat on paikallaan, koti on siisti ja jouluntuoksuinen. Kaikki ovat onnellisia ja rauhallisin mielin, miettien kulunutta vuotta ja tahtovat kaikille vain hyvää. Ja PUF, havahdun haavemaailmastani.

Joulu tulee vaikka sitä ei laittaisikaan, ja vaikka jokaikinen vuosi olen päättänyt että joulusiivoukseen ei kuulu kaapit ja varastot saatikaan ne unohtuneet lasten aarrekätköt lelukorien pohjalla. Huomaan stressaavani täydellisestä joulusta joka vuosi. Ja pyrin saamaan sen saman tunnelman kuin mitä koin lapsena. Ja samalla tiedän että lapseni kokevat joulun samanlaisena ja yhtä tunnelmallisena kuin mitä itse muistan, ei siihen vaadita täydellistä siivousta, onnistunutta kokkailua saatikaan tasapainoisesti koristeltua joulukuusta. Joulutaika on juuri siinä että malttaa pysähtyä ja katsoa ympärillään olevia ihmisiä ja nähdä oma elämänsä lapsen silmin.

Tänä jouluna aion istua miehen vanhemmilla ja nauttia ruuasta ja olla välittämättä siitä että lapseni inhoavat rosollia sekä lanttulaatikkoa. Tai siitä että lapsilla ei ole kravatit suorassa tai että joulupuurosta unohtui manteli. Istun ja nautin, kiitän sydämessäni sitä onnea mitä olen saanut ja mitä tulen saamaan.. Tipautan poskelleni kyyneleen tai kaksi ihan vaan ilon ja onnen vuoksi. Ja syön salaa parhaat suklaat konvehtirasiasta sekä ehkäpä pari palaa liikaa kinkkua.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *